tiistai 18. marraskuuta 2014

KAURAVOHVELIT

Mies tuossa viikolla vinkkaili, että vohveleita voisi tehdä joku ilta. Sunnuntaina sitten tehtiin, mutta ei sillä tavallisella vehnäjauhoreseptillä vaan kaurahiutaleista. Ohjeen löysin vohvelirauta.net-sivulta, joka lyhykäisyydessään menee näin:

4 dl kaurahiutaleita
4 dl maitoa
1 muna
2 rkl voisulaa
1½ rkl perunajauhoja
1 rkl sokeria
ripaus suolaa
½ tl leivinjauhetta

Sekoita kaurahiutaleet ja maito. Anna turvota n. 30 min. Lisää muut aineet ja sekoita hyvin.
Paista vohvelit.

Tällä ohjeella sain paistettua juuri ja juuri neljä vohvelia, mikä toisaalta oli kahdelle ihan sopivasti. Vohvelit olivat aika tuhteja.




Ohjeesta innostuneena kokeilin sitä eilen uudelleen, mutta korvasin voisulan yhdellä ruokalusikallisella kookosöljyä ja sokerin kahdella ruokalusikallisella hunajaa (yksinkin olisi varmaan riittänyt). Vohveleista tuli näin parempia!! Perunajauhonkin varmasti voisi korvata ehkä mantelijauholla ?, mutta en ole niin jauhoekspertti, että olisin sitä eilen lähtenyt testaamaan. 

Eilisen paiston tuloksena oli 5 vohvelia ja laitoin jonkin verran (noin puoli desiä) enemmän nestettä, kuin ohjeessa sanotaan. 

Eli oma versioni reseptistä menee näin:


4 dl kaurahiutaleita
4-4 1/2 dl maitoa
1 muna
1 rkl kookosöljyä
1½ rkl perunajauhoja
1-2 rkl juoksevaa hunajaa
ripaus suolaa
½ tl leivinjauhetta


Pojan päiväunien keskellä en lähtenyt rapisteleemaan pakkasesta marjoja, joten eilinen vohveli sai täytteeksi banaania, kuivattua mangoa ja hunajaa. Turkkilainen jogurtti ja marjat sopisivat vohvelin kanssa varmasti paremmin kuin hyvin. Namskis!


Yesterday I made some waffles. Translation coming up... Yummy!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti