tiistai 15. joulukuuta 2015

5 MINUUTTIA 10 JOULUKORTTIA - 30 SECOND XMAS CARDS










Joulukorttien lähettäminen on minulle jonkin sortin pakkomielle, muutama on ainakin laitettava postiin. Toinen kortteihin liittyvä pakkomielle on, että pitää tehdä itse. Itsetekeminen aiheuttaa yleensä pientä stressiä, kun viimeisenä iltana sormet liimassa puhisee kortteja kasaan. Ja sitten kaikille pitäisi olla erilainen tai ainakin niihin pitäisi raapustaa jokin henk.koht. teksti :)

Tänä vuonna tein vain kahdenlaisia kortteja, teksteissä oli pakko säilyttää jokin henkilökohtaisuus. Sunnuntaina pojan päiväunien aikaan keräsin askarteluaarteeni keittiön pöydälle ja muistutin itseäni yksinkertaisuuden kauneudesta. Aikaa oli rajallisesti ja varsinkin, kun poika puolen tunnin unien jälkeen ilmoitti, että nyt riittää, olin niiiin tyytyväinen, että kortit olivat jo valmiit!

Washi-teippi on mahtavaa tavaraa, jota käytin osaan korteista ja toiseen korttimalliin tuputtelin akryylivärillä kuusirivistön viime vuoden korttitalkoiden perua olevan sapluunan avulla. Helppoa ja jopa rentouttavaa hommaa! Vähän suhruisia kuvia tulee puhelimella, mutta parempi sekin kuin ei kuvia ollenkaan ;)




You don´t have to spend a whole day to make nice Christmas cards. It only takes 5 minutes and some washi tape or a stencil and some eg. acrylic color.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti